Pengerkorven peikot

Pengerkorven peikot ovat iloisia ja auttavaisia. Niitä on hyvin vaikea nähdä, sillä ne ovat ihmisarkoja. Tässä blogissa saat seurava Pengerkorven peikkojen elämää.

Joutsenet saapuvat takaisin tutuille pesäpaikoilleen ja kailottavat peikoille hyvää kevättä. Kevätiltoina on mukava istua lammen rannalla ja kuunnella metsän ääniä. Ja kun käki kukkuu, tietää, että ollaan siirrytty jo kesän puolelle.

KÄKI

Kukkuu kukkuu

kähisi käki

ja haukkui perään

kolme kertaa

ja kukapa kuka

tämän käen kuuli

tuumi

etteipä ole

linnulle vertaa

joka kukkuu ja haukkuu

samalla kertaa.

Peikot ovat yleensä karvaisia, ja niillä on suuret korvat ja varpaat. Nenä on usein pyöreä ja perunamainen, mutta myös pitkänenäisiä peikkoja on tavattu. Usein peikkoja on pidetty rumina ja ilkeinä, mutta se on kyllä väärää tietoa. Peikot ovat yleensä kilttejä, tavallisia peikkotyttöjä ja -poikia. Toki peikoissa, kuten ihmisissäkin, on erilaisia yksilöitä. Yksi on hiljainen hihittelijä,  toinen tomera touhottaja ja kolmas komenteleva sumutorvi. Ja joukkoon mahtuu myös monen monta muuta peikkoa.

Vilkkaat peikkolapset eivätkä millään malttaisi lopettaa leikkiä ja käydä nukkumaan. Siksi on tärkeää, että tutut iltarutiinit suoritetaan joka yö. Iltapuuro ja yömaito, siinä hyvän unen taito, peikkomummo toteaa lapsille. Ja kun massu on täynnä iltapuuroa, tuli ritisee uunissa ja hiljainen hämärä täyttää pesän nurkkia, kääriytyy villeinkin vipeltäjä viltin alle iltatarinoita kuulemaan. Ja viimeistään tuutulaulun aikaan jokainen nassu haukottelee. Tosin, joskus käy niin, että laulaja itse nukahtaa ja lapsi silittää nukuttajan poskea ja kuiskaa: Nuku, naavatukka -  ja nukahtaa sitten itsekin.

Peikkoemon tuutulaulu

Mitä mietit muruseni,

harmittelet hippuseni,

älä itke, tuutilulla,

anna unen tulla.

Annan unen uuvutella

unikeinuun kuiskutella/ kiikutella

nuppurainen ruusunkukka.

Nuku, naavatukka.

Nuku, naavatukkaaaaaa. ...

Peikkometsässä

Peikot pitävät kaikesta kauniista: kauniista teoista ja ajatuksista sekä kimaltelevista tavaroista. Peikot ihailevat suuresti myös ihmislapsia, etenkin lasten kiiltäviä hiuksia sekä söpöjä pieniä käsiä ja jalkoja. Jos joskus metsässä kulkiessasi, kuulet huokailuja takanasi, niin peikko se siellä sinua tarkkailee ja kauneuttasi ihailee. 

Metsän peikkoja on monenlaisia.

On pitkä- ja kiharakarvaisia,

on lyhyitä, vaaleita, tummia,

joskus muodoiltaan ehkä kummia. 

Vaan pitkästä heiluhännästään

on jokainen peikko ylpeä

ja piilossa vuorten onkaloissa,

ne tykkäävät kullassa kylpeä. 

Peikot ovat seikkailleet Suomen metsissä, järvissä, tuntureilla ja merissä jo tuhansia vuosia. Mutta vain  harva ihminen on niitä koskaan nähnyt, sillä peikot ovat taitavia piiloutujia.  Ihmisen haistaessaan ne vetäytyvät kallioiden koloihin, kivien kätköön tai puiden taakse kurkkimaan. Tai ne saattavat naamioitua puuksi tai sammalmättääksi. 

Vaikka sinä et ehkä koskaan ole metsässä peikkoa nähnyt, on peikko nähnyt sinut.

Luonto on peikoille tärkeä. Se on niiden koti ja elämä. Osa peikoista asustaa merellä, kuten meripeikot ja osa vuorilla, kuten vuoripeikot. Metsäpeikot puolestaan asuvat metsässä omassa pienessä mökissään tai kannonkoloissa taikka niiden pesä voi olla maahan saakka yltävien kuusenoksien suojassa. Peikot pitävät kuusenalusia myös lepopaikkoinaan. Ruskealla havumatolla on mukava ottaa päivänokosia ja kuunnella metsän huminaa, piilossa kaikelta.

Joskus peikot saatta vilahtaa sisätiloihin, koirankarvatuppoja hakemaan. Peikot laulavat koiran korvaan hiljaa unilaulua, ja kun koira nukahtaa, nyppivät peikot karvatuppoja taskuihinsa. Koirankarvatukoista ne kehräävät lankaa ja neulovat niistä lapasia lapsilleen.