Peikot pitävät kaikesta kauniista: kauniista teoista ja ajatuksista sekä kimaltelevista tavaroista. Peikot ihailevat suuresti myös ihmislapsia, etenkin lasten kiiltäviä hiuksia sekä söpöjä pieniä käsiä ja jalkoja. Jos joskus metsässä kulkiessasi, kuulet huokailuja takanasi, niin peikko se siellä sinua tarkkailee ja kauneuttasi ihailee.
Metsän peikkoja on monenlaisia.
On pitkä- ja kiharakarvaisia,
on lyhyitä, vaaleita, tummia,
joskus muodoiltaan ehkä kummia.
Vaan pitkästä heiluhännästään
on jokainen peikko ylpeä
ja piilossa vuorten onkaloissa,
ne tykkäävät kullassa kylpeä.
Peikot ovat seikkailleet Suomen metsissä, järvissä, tuntureilla ja merissä jo tuhansia vuosia. Mutta vain harva ihminen on niitä koskaan nähnyt, sillä peikot ovat taitavia piiloutujia. Ihmisen haistaessaan ne vetäytyvät kallioiden koloihin, kivien kätköön tai puiden taakse kurkkimaan. Tai ne saattavat naamioitua puuksi tai sammalmättääksi.
Vaikka sinä et ehkä koskaan ole metsässä peikkoa nähnyt, on peikko nähnyt sinut.
Luonto on peikoille tärkeä. Se on niiden koti ja elämä. Osa peikoista asustaa merellä, kuten meripeikot ja osa vuorilla, kuten vuoripeikot. Metsäpeikot puolestaan asuvat metsässä omassa pienessä mökissään tai kannonkoloissa taikka niiden pesä voi olla maahan saakka yltävien kuusenoksien suojassa. Peikot pitävät kuusenalusia myös lepopaikkoinaan. Ruskealla havumatolla on mukava ottaa päivänokosia ja kuunnella metsän huminaa, piilossa kaikelta.
Joskus peikot saatta vilahtaa sisätiloihin, koirankarvatuppoja hakemaan. Peikot laulavat koiran korvaan hiljaa unilaulua, ja kun koira nukahtaa, nyppivät peikot karvatuppoja taskuihinsa. Koirankarvatukoista ne kehräävät lankaa ja neulovat niistä lapasia lapsilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti